Helsingin Barokkiorkesteri © Heikki Tuuli

Helsingin Barokkiorkesteri

Vuonna 1997 perustettu Helsingin Barokkiorkesteri tuo uusia näkökulmia vanhan musiikin tulkintaan. Taiteellisena johtajana on vuodesta 2003 toiminut Aapo Häkkinen, jonka johdolla orkesteri on noussut Euroopan arvostetuimpien periodiyhtyeiden joukkoon.

Helsingin Barokkiorkesteri aloitti syksyllä 2011 säännölliset konserttisarjat Helsingin Musiikkitalossa ja Raumalla Pyhän Ristin kirkossa. Kesällä 2013 orkesteri perusti barokkifestivaalin Janakkalaan.

Helsingin Barokkiorkesteri on esiintynyt lukuisilla korkean profiilin areenoilla kotimaassa ja ulkomailla, kuten Savonlinnan Oopperajuhlilla, Suomen Kansallisoopperassa, Amsterdamin Concertgebouw’ssa ja Lontoon Wigmore Hallissa. Lisäksi orkesteri vierailee säännöllisesti tärkeimmillä musiikkifestivaaleilla.

Yhtyeen asema suomalaisen kulttuuriviennin ja -vaihdon lippulaivana on entisestään vahvistunut viime vuosina. Orkesterin johtajina ovat vierailleet muun muassa Rinaldo Alessandrini, Reinhard Goebel, Erich Höbarth, Riccardo Minasi, Enrico Onofri ja Skip Sempé. Eturivin kansainvälisistä solisteista mainittakoon Isabelle Faust, Soile Isokoski, Vesselina Kasarova, María Cristina Kiehr, Julia Lezhneva, Viktoria Mullova, Carolyn Sampson ja Nathalie Stutzmann.

Helsingin Barokkiorkesteri on levyttänyt muun muassa Alba Recordsille sekä Naxos- ja AEOLUS-levymerkeille. Levytys Dussekin sinfonioista ylsi Naxoksen vuoden 2012 kansainväliselle top 10 -myyntilistalle, sai arvostetun ECHO-palkinnon ja valittiin Gramophone Awards -lehdessä kuukauden levyjen joukkoon.

Helsingin Barokkiorkesteri on ensiesittänyt Suomessa runsaasti 1600- ja 1700-lukujen keskeistä ohjelmistoa, kuten Buxtehuden, Charpentier’n, C.P.E. Bachin ja Krausin teoksia, Haydnin oopperan L’Isola Disabitata ja Händelin oopperan Acis and Galatea. Orkesteri on myös kantaesittänyt sille sävellettyä uutta musiikkia.

Orkesteri pitää yllä aktiivista kannatusjäsentoimintaa sekä toteuttaa koululaiskonsertteja ja kursseja yhteistyössä korkeakoulujen, musiikkiopistojen ja koulujen kanssa. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on orkesterin suojelija.

Lue lisää